lauantai 21. huhtikuuta 2018

Hyvänmielen tarina

Työmatkoilla on mukava lukea kevyitä kirjoja, ihan fyysisesti ja muutenkin.

Tämä on oli oikein mukava. Luin loppuun junamatkalla ja ei ollut enää kovin vaivihkaista silmien kuivaaminen.

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua, 2015 Otava, 283 sivua. Lainattu kirjastosta.

Miten pomot treenaavat?


Lukaisin Ville Kormilaisen kirjan Työ, treeni ja elämä, Superpomojen 24 tuntia -kirjasen. Siinä 11 kovan luokan pomoa kertoo arjestaan: kuinka saavat mahdutettua työn, perhe-elämän ja tavoitteellisen treenaamisen.

Luen aika paljon lehtiä ja silmiin osuu usein juttuja "menestyvien" ihmisten elämästä. Välillä on tietenkin uskomattomia selviytymistarinoita kuuden syövän, lapsettomuushoitojen, hometalon ja käsiamputaation jälkeisestä elämästä. Mutta usein on "tavallisempia" ihmisiä, ja jonkinlainen itsepetos tai rehvastelu sieltä taustalta löytyy. Joskus myös ihmiset teleporttaa itsensä töihin, päiväkotiin jne.

Vähän samanlainen esimerkiksi on kirjassa Kimmo Valtanen sanoo menevänsä nukkumaan 23-24 ja heräävänsä 6:30. Jaksamisen salaisuus on kuulemma se, että nukkuu hyvin. Hän sanoo nukkuvansa kahdeksan tuntia tai muutaman minuutin yli. Missään vaiheessa päiväohjelmaa ei kuitenkaan ole sitä puuttuvaa puolta viiva puoltatoista tuntia päiväunia tms.

Mutta pääosin ihan perusmeininkiä. Nämä pomot eivät tee aivan valtavasti töitä (verrattuna muualle maailmaan) ja joillain lapset ovat vähän paitsiossa. Ihan niin kuin tavalliselle keskiluokkaisella tyypilläkin.

Ville Kormilainen: Työ, treeni & elämä Superpomojen 24 tuntia, Kauppakamari, 2016, 132 sivua. Lainattu kirjastosta.

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Itkettävää, ihanan kevyttä

Tämä on toinen lukusuosittelijan tarjoama romaani. Nyt luin tukka pystyssä yömyöhään, kun olin lomalla enkä malttanut jättää kesken.

Olin kyllä havainnut tällaisen kirjailijan olemassa olon. Kirjan kannen perusteella ajattelin sen olevan liian hömppää minulle. Olihan se hömppää, mutta pidin kovasti. Taitava kirjoittaja. Ihan en kaikkea pitänyt uskottavana, mutta ei se mitään. En ole vuosikausiin itkenyt kirjaa lukiessa niin paljon kuin tätä lukiessa. Mikä ihana, puhdistava tunne!

Kirjassa kohtaavat siis nuori nainen ja neliraajahalvaantunut mies; ensimmäinen pestautuu henkilökohtaiseksi avustajaksi jälkimmäiselle.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää, Gummerus, alkuteos 2012, toinen painos suomennoksesta 2015, 473 sivua. Lainattu kirjastosta.

Taas uusia oivalluksia elämästä

Self-help-oppaita on pilvin pimein, mutta tämä oli erityisen hyvä. Olinkin ehtinyt listata tämän loputtomaan kirjalistaani, sillä olin lukenut Emma Seppälän haastatteluja useammastakin lehdestä. Hän on siis varmaan haastateltu erityisesti nimensä vuoksi Suomessa; sukujuuret ovat suomalaiset, vaikka nainen ei esimerkiksi puhu suomea (takakannen mukaan viittä muuta kieltä kylläkin).

Tiukkaa faktaa psykologian tohtorilta onnellisuudesta ja positiivisesta stressistä, toki kirjoitettu hyvin helppolukuiseksi. Kirjan nimi on suomaliseen makuun aika mahtipontinen. Kiinnostavia juttuja. Esimerkiksi toimistotyöläisen uupumus iltaisin voi johtua siitä, että päivän mittaan tuntee niin suuria (positiivisia) tunteita (eli on vaikkapa innoissaan!). Näin tietenkin, en ollutkaan ajatellut.

Emma Seppälä: Elä onnellisemmin, Käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin, Harper Life, alkuteos 2016, 256 sivua. Lainattu kirjastosta.

Hakaniemen puuduttaja viihdyttää

Olen lukenut Vadelmavenepakolaisen ja pidän Miika Nousiaisesta televisiossa. Hyvät ja huonot uutiset oli pitkään lemppariohjelmani telkkarissa. Rakastan juuri tuollaista huumoria, ehkä olen pyrkinyt itsekin vähän samanlaiseen.

Juurihoito kertoo uskomattoman tarinan sisaruksista, jotka löytävät toisensa aikuisena. Sattumalta vähän samaa teemaa kuin aiemmin talvella lukemassani Karilla-kirjassa. Juurihoito pyörii myös Kansallisteatterissa. Olisi hauska käydä katsomassa se.

Miika Nousiainen: Juurihoito, Otava 2016, 332 sivua, lainattu kirjastosta.

torstai 22. helmikuuta 2018

Kotirouva tapaa vakoojan ruoan merkeissä

Pyysin kirjastosta lukusuosituksia, kun huomasin sellaisen palvelun olemassa olon. Aivan huikea palvelu. Ja tottatosiaan, sitä vartenhan ne ihmiset ovat siellä töissä: auttamassa meitä lukijoita.
Sain yhdeksän kirjan listan. Olin lukenut listalta kaksi kirjaa, jotka olivat hyviä kumpikin. Sitten tartuin listalla olevaan Leena Parkkilaisen teokseen. En ollut kuullut kirjasta tai kirjailijasta ennen lukusuositusta, mutta valinta osui nappiin. Pääsin jopa vähän ahmimaan kirjaan. Sitä tunnetta olen kaivannut, että tekee mieli vaan lukea. Ei nyt vielä tukka pystyssä yömyöhään, mutta kuitenkin.

Ihana miljöö 50-luvun Töölössä ja paljon ruokaa. Tykkäsin.

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa, Teos 2016, 335 sivua, kirjastota lainattu.

Karin jälkeläiset

En kerta kaikkiaan muista, että olenko lukenut Katja Kallion muita romaaneja, Sooloilua tai Kuutamolla. Voi olla. Mutta nyt luin Karilla-romaanin. Perhe- ja parisuhteita. Perhesuhteita sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat jääneet kokonaan vieraiksi tai heidän olemassa oloaan ei ole edes tiennyt.
Hyvä kirja. Tuskin luen toista kertaa, joten laitan kirjan kiertoon.

PS. Nyt kun näin Elokuvamuisti-kirjan kannen, niin muistan lukeneeni sen.

Katja Kallio: Karilla, Otava, 2008, 287 sivua, omassa kirjahyllyssä.